Huvilan siirrätti Terijoelta Helmi Vuorelma vuonna 1927. Kummitätini Martha Borg yhdessä sisarensa Margitin kanssa ostivat sen 1932. Borgin sisaruksia oli yhteensä 9, joista nuorin oli isoäitini.
Mummeli
Borgin sisaruksia Kesäniemen verannalla
Kesäniemeen kerääntyi kesäisin suuri joukko isoisoäitini ”Mummelin” jälkeläisiä, minä mukaan lukien. Kummitätini rakastavassa hoidossa vietin joka kesä aikaa siellä yksivuotiaasta lähtien. Kun kummitätini kuoli, perin huvilan ja sain sen hallintaani tultuani täysi-ikäiseksi.
Eppuli, Alma-moster ja Mummeli saunarannassa
Kummitätini Martha
Omat lapseni saivat nauttia pitkistä kesistä Kesäniemessä – olinhan ammatiltani opettaja. Suvun perinteet jatkuivat ja lasteni seurana oli usein serkkuja ja pikkuserkkuja. Nyt tietysti tuntuu siltä, että tuolloin kesäisin aurinko paistoi aina.
Sukua koolla
Pikkuserkuksia
1990-luvulla huvila remontoitiin täysin sisältä. Ulkoasuun ei puututtu. Sisäpuolelle lisättiin eristykset, jotta lämpö pysyisi talvellakin. Takka, puuhella ja muuri jouduttiin purkamaan paloturvallisuussyistä ja tilalle hankittiin Tulikiven vastaavat. Pieni ”palvelijanhuone” muutettiin pesu-& WC-tilaksi.
2005 huvila sai taas uutta ilmettä, kun siellä tehtiin täydellinen pintaremontti ja samalla kiinteistö liitettiin kunnallistekniikkaan. Esikoistyttäreni puolisonsa kanssa käytti huiman määrän aikaa ja energiaa remontin toteuttamiseksi ja muuttivat sinne. Valitettavasti paikkakunnalta ei löytynyt molemmille tyydyttävää työpaikkaa, joten he muuttivat takaisin Espooseen parin vuoden kuluttua.
Seuraavaksi oli minun ja puolisoni vuoro. 2018 pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja muutimme Kesäniemeen. Kyllä sen estetiikka hiveli silmää aamuin ja illoin, mutta sitten tuli KORONA ja huomasimme, miten hirveästi kaipasimme lapsiamme ja viittä lastenlastamme ja muutimme mekin takaisin Espooseen lähelle lapsia.
Nyt totesimme, että on suorastaan rikos pitää tällaista aarretta suuren osan ajasta tyhjillään. Niinpä päädyimme siihen, että vuokraamme huvilaa siltä osin, kun perheemme ei sitä tarvitse.
Eva Forssén